keskiviikko 13. joulukuuta 2017

On sitä ommeltukin

Kirjoitushommat ovat vieneet yllättävästi aikaa, mutta olen viiden kuukauden aikana saanut valmiiksi 6 nallea. Eräs tuttavani tilasi nallet lapsenlapsensa vaatteista. Kaikki vaatteet olivat pehmeitä ja joustavia trikoita. 

Tukea ja oikaisuja


Oikaisin vähän ja leikkasin yhtenäisempiä paloja, esimerkiksi posket yhdestä palasta kahden sijaan ja vatsa kahdesta kuuden sijaan. Silitin ensin joka palan tukikankaaseen. Tai leikkasin kankaasta palan ensin vähän sinne päin, silitin tukikankaan ja sitten vasta leikkasin oikean muotoisen palan. 

Trikoo tuppasi silti venymään, tukikangas saattoi revetä tai muuta pikkuharmia. En viitsinyt ihan kovin vahvaa tukikangasta laittaa niihin, kun sitten nalleista olisi tullut kovia. Ja jalkojen ja käsien liittämisessä olisi tullut kauhean paksut saumat. Muutamien kasvoistakin tuli ihan muotopuolia, kun kangas antoi erilailla periksi riippuen siitä, mihin suuntaan olin sattunut palat leikkaamaan. 

Viime viikonloppuna sain kirittyä viimeiset kaverit valmiiksi ja nyt ne ovat jo muuttaneet uuteen kotiinkin. Joku kysyi kerran, montako nallea olen jo tehnyt. Näiden jälkeen seuraava on viideskymmenes :)




maanantai 4. joulukuuta 2017

Uusia uria

Kyllä elämä on puuhakasta ja mielenkiintoista, vaikka en ole ommellut yli kolmeen viikkoon juuri mitään. En ole ehtinyt! Ja sitten elämä on stressaavaa, kun en ole ehtinyt yhtään ompelemaan ja se on minulle elämän suola ja sokeri...
- No, mitä sitten olen tehnyt, näen puhekuplan pääsi päällä.
Olen kirjoittanut! Ja miten hienoa se onkaan ollut!

Kirjoittaminen on mun juttu


Minulle tarjottiin avustajan pestiä paikallislehdessämme Keski-Hämeessä. Ensin ajattelin, että en ala. Kuka minun juttujani lukee? Onhan se nyt ihan erilaista kirjoittaa fiksusti oikein sanomalehteen, kuin tämmöistä ajatuksenvirtaa omaan blogiin. Toinen ajatus oli, että ei minulla riitä aika. Ja niinhän siinä on käynyt, että ompeluhommiin ei olekaan riittänyt. Ja koti on ihan sekaisin, kun on sattunut vielä niin, että kaikkien tapahtumien lisäksi on ollut jos jonkinlaista kokousta tai teatteria sovittuna. Joka arki-ilta on töiden jälkeen jotain menemistä ja muistamista. Ja sitten sunnuntait ja maanantai-illat on mennyt kirjoittaessa. Ainoa harmi on, että muutama ompelutyö odottaa myös aikaani.

Olen ollut kuitenkin todella innoissani kirjoittamisesta! Kirjoitan paljon vaivattomammin kuin harrastan liikuntaa. Olen tyytyväinen siihen, että nyt saan kotipitäjän juttuja paikallislehteen, eikä tarvitse miettiä, että onko joku muistanut ilmoittaa toimittajalle ja ehtiiköhän toimittaja paikalle. Ei, nyt kaikki on vain itsestä kiinni. Toki, en ole ainoa, joka tekee juttuja pitäjämme asioista, mutta ainakin kaikista Koski-seuran tapahtumista olen saanut kirjoittaa. Ja sen tunnen tärkeäksi hommaksi.

Oppia lisää


Olen nyt niin kirjoitusorientoitunut, että olen myös alkanut kiinnostua tämän blogini kehittämisestä. ProAgrian digiviljelijä-koulutuksessa kävin opiskelemassa yhden päivän WordPress-ohjelmaa. Saattaa olla, että jossain vaiheessa blogini vaihtuu hiukan eri näköiseksi. Tuo WP on myös Kosken Kohinoiden taustalla ja koulutuksesta oli myös hyötyä Koski-seuran julkaisun kehittämiseen. Kun vaan olisi aikaa!

Olen jo alkanut miettiä, että pitäisikö pyytää töistä vuorotteluvapaata kaiken tämän kehittämisen vuoksi. Kaikki loput lomapäivät on jo varattu. Tässä tulee taas mieleen se, että kehoni ei varmasti tuota samaa endorfiiniä liikunnasta kuin ompelemisesta tai kirjoittamisesta. Sitähän ihminen tekee, mikä hyvältä tuntuu, eikö niin?





maanantai 6. marraskuuta 2017

Jouluisia tilkkutöitä Päivölässä

Tulee edes jotain uutta kivaa tehtyä jouluksi, kun menee viikonlopuksi kurssille, ajattelin.  Ja kun kotona odottaa keskeneräiset työt kiltisti laatikoihin pakattuna, niin ei haittaa, vaikka tulee muutama uusi keskeneräinenkin odottamaan. Sain viikonlopun aikana aloitettua neljä työtä, joista vain yksi tuli valmiiksi asti. Käsinompelut ovat sellaisia puuhia, jotka minulla aina jäävät odottamaan aikaa tulevaa. Yleensä siihen aikaan liittyy myös televisio ja iso mukillinen kahvia tai teetä.

Tontun tupa näytti Sanna-open Facebook-kuvissa niin hauskalta, että se oli ilman muuta ykkönen. Se olikin ainoa joka valmistui kurssin aikana kokonaan ja siitä olikin kuva jo viime kirjoituksessa. Jalostin Sannan tupamallia siten, että vaihdoin yhden ikkunan oveksi. Ja Sannalla sattui olemaan kivoja helmiä mukana ja hän vielä suostui ompelemaan ne paikoilleen, niin oviaukkoon saatiin ovi saranoilleen ja ovenkahvatkin sekä oven sisä- että ulkopuolelle. Koska minulla oli valittuna tiilikuvioinen kangas seiniksi, niin tokihan siitä piti vääntää myös savupiippu tuvan katolle. Ei mitään pelkkää sammalkattoa! Piparinpaistosavut jäävät tupaan sisälle, jos ei ole piippua.

Kiva ja melko nopeatekoinen pinta on pöytäliinassa, jonka melkein kaikki tekivätkin kurssilla. Itselläni tuli enemmän talvinen kuin jouluinen. Kuvassa vasta pinta, mutta nyt jo myös vanu ja alakangas on paikoillaan. Ompelin Sannan suosituksesta kankaat pussiin, niin ei tarvitse tusata nurkissa vinokantin kanssa. Tikkauksia pitää vielä tehdä, mutta en viitsi odottaa kuvan kanssa, vaan näette pinnan. Sehän se tärkein on. 





Koko kurssin kuuset ja tontunmökit
Parkettihuovan päälle koottu joulukuusi. Kultakuvioiset kaitaleet ja nauhat tuovat joulukuuselle juhlavuutta.
Joulukuusesta ei jäänyt kuin viimeisen liitossauman puolikas käsin ommeltavaksi, joten se valmistui kotona ihan nopsaan. En halunnut kuusesta niin selkeän "jouluväristä", vaan se on jo saanut kotona valot ja toimii iltahämärän valaisijana. Kahteen muuhun kuuseen on jo huovat leikattuna, jos innostun tekemään jouluisemman värisenkin.

Vanhan ruman ja ehkä vähän kolhuisen mukin voi peittää kaunilla kankaalla. Sain kivan tilpehöörin välisijoituspaikan. Muki on sen verran painava, että leikkuri ynnä muut painavat eivät paina sitä nurin. Tästäkin oli vain käsinommeltavat kohdat eli korvan ylä- ja alapuoli ja pohja ompelematta. Ei siis ylivoimaista ja valmista tuli. 



Itse ommeltu tunika Kangaskauppa Kankaisen viskoositrikoosta.
Kolmen keikarin blokit yhdistettynä pinnaksi.
Tästä tulee mieleen kartanon vanhan armon budoaari. Hiukan haalistunut ja puuterinen. 
Syyslomalla sain houkuteltua äitini kylään ja ompelin hänelle samanlaisen hihattoman topin, Pärnun matkamuistokankaasta, kuin itsellenikin. Ja liivitunikan, joka ylettyy juuri pepun alle. Väri on meidän molempien lempivärejä. Oli kiva tunne saada kaksi kangasta loppuun!




Nyt pukkaa päälle muutaman nallen urakka ja pitäisi päästä peittojen kimppuunkin. Olen kuitenkin aloittanut myös uuden harrastuksen. Olen kirjoittanut paikallislehteen pari juttua kotipitäjäni tapahtumista. Se on aika mielenkiintoista. Olen pitkään jo tykännyt kirjoittaa asioita jonnekin. Nyt minulla on virallinen julkaisukanava hiukan virallisempiin asioihin. Blogi ja päiväkirjat ovat niin henkilökohtaisia, että julkinen virallinen kirjoittaminen vaatii mielikuvitukselta hiukan erilaista näkökulmaa. Jännittävää!

Mukavaa marraskuuta!



sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Syystöitä

Älä pelkää, nyt ei ole kyse haravoinnista! Olen pitänyt ne ulkoistettuna ja pysynyt itse tiiviisti sisällä ompelemassa kaikki illat ja viikonloput, jos ei ole ollut mitään muuta sovittuna. Ukkokullan sain kiristettyä ulos silppuamaan vaahteranlehdet ruohonleikkurilla ja siinä puutarhaan liittyvät syystyöt onkin tältä syksyltä minun osaltani ainakin tähän asti. Toki syyslomaviikko alkaa, joten ihan liikunnan kannalta voisi vähän käydä pihalla jotain tekemässä, jos sattuu olemaan kuivat kelit.

Ilmoittauduin vaate- ja sisustusompelukurssille Wellamo-opistoon ja olen aloittanut yhdet housut, jotka ovat edelleen vaiheessa ja saanut valmiiksi trikootunikan ja hihattoman topin. Trikoo on viskoosia ja aivan ihanan tuntuinen päällä! Ostin sen lempikangaskaupastani eli kangaskauppa Kankaisesta Forssasta. Terveisiä vaan Forssaan!

Tilkkuhommiakin olen tehnyt. Osallistuin Sanna Parangon tilkkukursseille Päivölän kansanopistossa.  Syyskuussa oli tilkkusilppukurssi ja tänä viikonloppuna jouluisia tilkkutöitä. Ja siinä välissä kaivelin keskeneräisen "kolmen keikarin blokki" -peiton tekeleen esiin toiveena saada edes irralliset blokit yhdeksi tilkkupinnaksi.


Nämä hexagonin muotoiset mukimatot ovat ainoat valmiit silpputyöt tähän mennessä. Paperin päälle ommeltiin pienet silppukaitaleet puolikas kerrallaan ja yhdistettiin. Keskiosa on vähän isompi kuin mukin pohja. Vein nämä töihin itselle ja työkaverille.



Näitä kaitaleblokkeja oli todella kiva ommella! Tästä innostuin eniten koko kurssilla, mutta en ole ehtinyt jatkaa. Ehkä nyt syyslomalla jatkuu.


Mäyräkoirakin pitäisi kasvattaa loppuun. Silppumalleja oli jälleen pilvin pimein ja vaikka mitä ihanuuksia, mutta viikonloppu on todella lyhyt aika kokeilla puoliakaan. Sulkaa kokeilin, mutta siitä ei ole nyt hyvää kuvaa saatavilla. Ehkä myöhemmin, jos se saa vaikka joskus kaverin tai pari.



Koirasta puheenollen... Tässä on karvainen "lapsenlapseni". Pepi nimeltään. Pepistä tulee iso tyttö! Kovasti ovat yrittäneet ehdotella, että hoitoon pitäisi ottaa, mutta en ole innostunut, vaikka Pepi onkin söpö, kiltti ja viisas. En jaksa alkaa vahtia ruoka-aikoja ja pissalenkkejä, kun on niin paljon näitä muita harrastuksia.

Ja vielä kolmen keikarin blokkien hahmotelmia. (3 dudes quilt pattern tai hidden wells löytyy ohjeita).

Jouluisia töitä aloitin neljä (20 ohjeesta) ja valmiiksi sain vain tontun tuvan. Kuva on otettu Päivölässä, joten tuvan sisällä ei ole vielä jouluvaloja, joita sinne suunnittelin. Sopivasti löytyi siniristilippu tuvan pihalle :)

Pakkaskelit ja mustat jäät ovat taas täällä, ajelkaahan varovasti! Hyvää syksyä!


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mun laji

Muistat varmaan tuskailuni elämäntaparemontin ja liikunnan kanssa? Elokuun lopulla oli toiseksi viimeinen kerta työnantajan kustantamaa kuntokuuria. Olimme Pajulahdessa ja oli kiva päivä, sattui jopa poutasää. Aamulla kävimme ensin kävelyllä, sitten kävimme läpi asettamiamme tavoitteita. Minulla se oli säännöllisen liikunnan lisääminen. No, tavoitehan on jotain, jota kohti kulkea... vieläkään en ole kyllä niin perillä kuin toivoisin. Lounaan jälkeen suunnittelimme, miten tästä jatketaan eteenpäin ja mitä puolen vuoden päästä on tavoitettu. Ja sitten lähdettiin kokeilemaan, mitä kaikkea voi tehdä jumppapallon avulla. Totesin, että minä ainakaan en saanut sillä aikaiseksi muuta kuin kipua. Muutama liike tehtiin pallon päällä istuen, ja ne nyt meni miten kuten. Sitten piti olla vatsallaan pallon päällä, kädet lattiassa ja nostaa vuorotellen vastakkaista kättä ja jalkaa yhtä aikaa. Minua sattui vatsaan, ranteisiin ja niskaan. Piti työntää ylävartalo eteenpäin ja tehdä punnerruksia, minua sattui kaikkiin käsien niveliin sekä niskaan ja hartioihin. Kun nousin pallon päältä polvilleni lattialle, sen lisäksi, että sattui polviin, meinasin purskahtaa itkuun, kun järkyttävä vihlonta nousi hartioista niskan ja kallonpohjan kautta takaraivoon, kun nostiin pään. Se oli niin kauhea tunne, että vatsassa asti tuntui yököttävältä!
Lopuksi laskeuduttiin jumppamatolle ja venyteltiin. Kaikki liikkeet sattuivat johonkin. Ei niinkään venytykset, mutta se lattialla oleminen! Ja sieltä nouseminen, kun aina vihlaisi niskasta takaraivon kautta päälaelle. Ei ollut minun laji tuo.
Mutta kahvin jälkeen mentiin vesijumppaan. Ja kun pääsin altaaseen ja musiikki alkoi soida, vesi kannatteli, meinasin itkeä taas. Silkasta ilosta ja onnesta! Mihinkään ei sattunut! Olin niin liikuttunut! Ja niin onnellinen, että minua muistutettiin, miten kivaa vesijumppa olikaan! Vuosia sitten edellisen työpaikkani aikaan, kävin vesijumpassa kaksi kertaa viikossa eri paikkakunnilla, kun ne sopivat hyvin työmatkan varrelle. Sitten onkin ollut kymmenen vuoden tauko. Nyt työpaikkani on jälleen uimahallin vieressä! Kun pääsin kotiin tuona iltapäivänä, menin heti katsomaan, onko kansalaisopiston vesijumpparyhmissä vielä tilaa. Ja niinpä kävi, että pääsin ryhmään, joka on heti työpäivän päätteeksi! Ei voinut paremmin käydä! Uskon, että näin oli tarkoitettu. Nyt käyn sekä joogassa että vesijumpassa. Ja myös tilkkutyökurssilla ja vaatetus- ja sisustusompelukurssilla. Kaksi kertaa viikossa liikuntaa on sentään jotain, mutta ei vielä tarpeeksi, ikävä kyllä.

Sitten vielä muutama tilkkukuva. Ensin se kansionpäällinen, jossa on katedraalinikkuna. Tänne voi kerätä kaikkia unelmia, haaveita ja tunnelmakuvia.


Sitten muutama kuva Kosken Kilttaajien tilkkutyönäyttelystä.

Myynnissä olleet pussukat

Kasseja ja peitto perhosblokeista

Kesäisen vihreää. Tuula Rantasen peitto, minun tekemä tyyny ja tuolin päällinen

Suomi100-ajatuksella koottu näyteikkuna. Sinivalkoista ja Suomen luonnon eläimiä


Ystävän sydän on tämän mallin nimi. Peiton teki Heli Jokivuori


Eija Sepän keinutuolinmatto. Taustalla ruskea työ on minun tekemä peitto puusohvan päälle. 
Mun syrämmeen mahtuu kaks ämmää, mää ja mun sisko.
Tein tämän siskolleni synttärilahjaksi vuonna 2014. Koko 250 x 250 cm

Rakas ystäväni valvomassa näyttelyä ja tietenkin käsinompelut käynnissä :)
Ompelin sisustuskankaiden mallipaloista sohvaan uuden päällisen. Vain yksi musta parisängyn lakana ja metri Ikean paksumpaa harmaata puuvillakangasta ovat uutena ostettuja
.  Sohva sai uuden kodin nuorenparin luona. Kuvassa vielä meillä kotona. (Huom. kuntopyörä valmiina palvelukseen tarjoamassa vaihtelua sohvalla lötköttämiseen 😀)


Kerran meikäläinenkin sai pidentää housut!

Ja vielä asiasta viidenteen... Konmarin myötä löysin taannoin kapselipuvuston idean. Ja kapselipuvustosta kertovan blogin Caps Look. Mielenkiintoista! Nyt olen verkkokurssilla opettelemassa kapselipuvuston tekemistä itselle, ynnä muuta pukeutumiseen liittyvää juttua. Saapi nähdä, helpottuuko aamuiset "Mitä-mä-laitan-päälle" -tuskat, kun ei ole kuin 20 vaatetta, joista valita. Ja niillä pitää selvitä kolme kuukautta, kunnes vaihdetaan talvivaatekapseliin 💙

lauantai 19. elokuuta 2017

Kaverit kyselee, että koskas taas kirjoitat. No, okei, mutta itse pyysitte. Ei tartte kommentoida, jos aihe ei miellytä :)

Koko kesän on aiheita vilahdellut mielessä, mutta en vaan ole saanut aloitettua. Kai sitä voisi tietty kirjoittaa joskus lyhyemminkin mieleen tulleita juttuja tai hiljattain tapahtuneita asioita. Alkukesä meni ihan piloille, kun töihin tuli aivan valtava stressinaihe: koulukuljetukset. Sen päävastuu tiputettiin kouluille melko yllättäin ja aikataulu meni täysin päällekkäin kevätlukukauden todistusten teon kanssa, saatika kaiken muun, mitä kouluilla tehdään, kun oppilaat (ja useimmat opettajat) on saatu ulos koulusta. No, saatiin se jotenkin porukalla hoidettua ja kaipa lapsosilla edes jonkinlaiset kyydit pääsääntöisesti on. Ensi vuonna tuokin homma on helpompaa. Pidentyneistä työpäivistä johtuen kuntosalilla käyminen jäi. En vain jaksanut enää viiden aikaan kääntää renkaita sinne suuntaan, kun se oli kotoa pois päin.
Petuniat, verbenat ja miljoonakellot 1.7.17

Toinen alkukesän murheen aihe oli tietenkin sää! Miten kylmä!
Tuntui, että mikään ei kasvanut (eikä kaikki vieläkään). Ja mihin istutan kaikki ostamani taimet? Millä ajalla, kun illalla töiden jälkeen olin ihan zombi.
Mutta se siitä. Kohta on taas talvi tulossa ja kesäkuun kylmät tuntuvat lämpimiltä.

Mutta note to self: Älä osta kesäkukkia taimina, never ever again.


Juhannukseksi sain vihdoin valmiiksi kuopuksen seinälle seinävaatteen, jonka nimeksi tuli "Läpi harmaan kiven". Kun ompelin pintaa kasaan, ajattelin, että se alkoi vaikuttaa kalliolta. Ja kuten kallioissa monesti on erilaatuisia kiviä, siellä voi olla sellaisia kohtia, joista pääsee helpommin läpi, kun rohkeasti uskaltaa. Samoin elämässä ja tuossa kankaisessa kallioseinässä on vaaleita, valoisia kohtia, jotka antavat toivoa ja rohkaisevat kokeilemaan. Olkoon tämä elämänfilosofian lyhyt oppimäärä kuopukselleni 💗
Hän oli kuulemma odottanut seinälle "jotain kangasta tai vanhaa mattoa, eikä tollasta ylihienoa", joten taisi tykätä :)


Sitten päästäänkin yhteen kesän kohokohdista: Mäntyharjun kansalaisopiston tilkkutöiden kesäkurssi! Juhannussunnuntaina matkaan. Torstain kohdalla päätin, että koska seuraavan viikon kurssilla oli edelleen paikkoja vapaana, ilmoittauduin toiseksi viikoksi. Toisaalta hullua maksaa toisen kerran sama kurssi, mutta en käynyt missään muualla niin kaukana kesälomareissulla, että menköön sen piikkiin. Ja sain kymmenessä päivässä 12 valmista työtä, sekä yhden totaalisen keskeneräisen, joka on edelleen kesken. Väliviikonlopun olin ukkokullan ilona kotona.



Etukorttikotelon ohjeesta laajensin teepusseille suojapussin matkakäyttöön. Pysyvät ehjinä käsilaukussa. Musta-valkoinen pussi on kännykkäpussi töihin.








Viime vuonna tehdyistä blokeista (unkarilainen taittelu ja kaksi lokkia) tein japanilaisia pussukoita.

Se oli muuten kiva tehdä, mutta sivujen kanttaus oli aika homma rakkaalle Pfaffilleni, kun pohjan taitoksen vuoksi oli niin paksuja kohtia.


Lokki on tehty humalaisen polku -tekniikalla.












Kaareva kukka -blokki oli tämän vuoden aihe ja sekin jatkui japanilaiseksi pussukaksi, kun en jaksanut tehdä niitä enempää.





Kukkakoriblokkeja minulla oli kaksi, kun sain taannoin edesmenneen tilkkuilijan jäämistöä. Japanilainen tuli tehtyä niistäkin.

Tein myös yhdestä kankaasta samalla tekniikalla käsilaukun (ei kuvaa).





Etyk-laukkuja (en-tule-yöksi-kotiin) tein kummallakin viikolla yhden. Ensimmäisellä viikolla itselleni aarrekankaasta, jota olen jemmannut monta vuotta, koska siinä on niin kaunis kuvio.
Keskellä olevan vetoketjun voi sulkea, joten kassista tulee hiukan pienempi. Sankana on valmista punottua nahkanauhaa Karnaluksista.

Tätä suunnittelin työkassiksi, vaikka yleensä menenkin yöksi kotiin...

Samasta kankaasta tein kynäpenaalin ja sain kankaan loppumaan paria ehjää ympyräkuviota lukuunottamatta.

Yksivärisestä turkoosista tein vielä lukulaseille pussin.









Toisen viikon kassiin käytin kettukankaan ja vanhaa pöytäliinaa, jossa on pihlajanmarjoja ja -lehtiä. Klassinen kettu ja pihlajanmarjat -yhdistelmä. Onneksi löysin varastostani sopivat ostosangat, niin niiden tekeminen ei vienyt aikaa.

Tämän annoin siskontytölle (ja siskolle).








Katedraalin ikkuna  pikatekniikalla. Paljon tuli saumoja, mutta kankaat ovat kauniita yhdessä. Ensimmäisellä viikolla valmistui "ikkuna" ja toisella viikolla tikkasin sen ja tein kassin valmiiksi. Sangat ovat sen verran pitkät, että kassia voi kantaa olalla. Katedraalin ikkunasta oli ohjelmassa myös tarkoitukseen suunnitellulla viivottimella tehtävä versio, mutta sitä en kokeillut.
Kaikki kolme kuvassa näkyvää kangasta meni loppuun. Vain muutama kaitale jäi roskapalalaatikkoon. Jotenkin tyydyttävä tunne, kun saa jotain oikeasti loppumaan sen lisäksi että jotain tulee valmiiksi. (Toki keväällä ja kesällä on tullut ostettua melko paljon uusia kankaita...)

Muutama vuosi sitten talvikurssin aluksi meillä oli ihan perinteinen katedraalin ikkuna kokeilussa ja sain neljä "ikkunaa" valmiiksi tänä vuonna kevään korvalla. Mäntyharjulla tein siitä yhdistelmästä ja Lontoon tuliaisesta eli Cath Kidstonin ruusukankaasta kansion päällisen. Tavallaan sekin valmistui, mutta siitä tuli hiukan liian iso, joten kotona aloin purkuhommiin ja korjasin sen. Laitan siitä kuvan seuraavaan kertomukseen. Yritän tehdä sen vielä ennen talvea ;) Ja samalla kerron hiukan Kosken Kilttaajien tilkkutyönäyttelystä. Leppoisaa loppuelokuuta sillä välin!









keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kevätenergiaa

Nyt saattaa tulla tilkkuasiaa minimaalisesti, koska - uskokaa tai älkää - olen alkanut löytää liikunnan iloa! Olen solminut kuntosalin kanssa kolmen kuukauden sopimuksen ja itseni kanssa kaksi kertaa viikossa -sopimuksen. Kolmas viikko menossa ja vielä tuntuu hyvältä ;)

Ystäväni maisteri M. suositteli tätä Lahden Kuntohoitoa jo vuosi sitten, mutta silloin aika ei ollut todellakaan kypsä. Silloin elin sitä aikaa, että lähes itkien pakotin itseni kävelylle. Tämän kevään aikana stressin aiheeni ovat vähentyneet niin paljon, että Kaisa Jaakkolan "Hyvän olon hormonidieetti" -kirjan rohkaisemana päätin hankkia itselleni paremman lihaskunnon ja sitä myötä paremman hormonitoiminnan, lähinnä insuliinivasteen. Kuntosalikertojen lisäksi olen viikon kolmannen liikuntakerran käynyt joko kävelyllä, venytellyt tai kevyesti jumpannut kotona. Harjoitustehoni eivät ole vielä millään tasolla, mutta olen silti päättänyt olla stressaamatta. Kaikki, mitä nyt teen, on enemmän kuin kuukausi sitten ja ylipäätään moneen vuoteen. Pyrin pitämään tasaiset ateriavälit, tarpeeksi proteiineja, kasviksia, marjoja, hyvälaatuisia rasvoja ja terveellisempitä hiilihydraatteja, mutta olen itselleni armollinen, jos en aina pääse tavoitteeseen. En ole täydellinen, mutta aina siihen voi pyrkiä :)

Tässä kuntosalissa on merkittävä etu verrattuna muihin kuntosalikokemuksiini. Siellä on käytössä sellaiset älykortilla ohjautuvat laitteet, joten itse ei tarvitse säätää painoja eikä edes muistaa, kuinka paljon vastusta on ollut. Myös toistojen määrän kone laskee ja piippaa kun kaikki on tehty! Heti kolme huolenaihetta vähemmän. Sali on myös valoisa ja "tuoksuton", jota ei ainakaan tuosta lähikuntosalistani voi sanoa monestikaan.

Mutta olen minä vähän ommellutkin. Sain musta-harmaan version käsilaukusta valmiiksi.


Ja kuopuksen seinävaatekin on edennyt vähän. Kaitaleita käänneltiin porukalla yhdellä tilkkukurssikerralla, mutta en tietenkään kirjoittant mitään muistiin. Joten ihan fiilispohjalla mennään... Päädyin nostamaan raidat pystyyn ja lyhensin kaitaleet 110 cm korkeiksi. Ja koska hötkyilin, niin leikkasin yhden kaitalerivin vain 100 cm mittaiseksi ja kommenttini sen huomattuani eivät ole julkaisukelpoisia! Lohduttaudun sillä, että tilkkuguruni Sannan mukaan tilkkutyössä saakin olla saumoja.

Iso keskikappale on noin 150 cm leveä. Yli jääneistä kaitaleyhdistelmistä kokoan 10 cm leveää raitanauhaa. Vaakatasoon tulevat ylä- ja alareunan pitemmät kaitaleet ovat vielä vajaita, joten eivät ole luonnoskuvassa. Mietin, että jospa jättäisi kaitaleet "kellumaan" keskipalan ympärille. Se vaatii jonkun ikäänkuin taustakankaan, jota tulee palojen väliin. Mietinnässä on vaihtoehtoina harmaa tai valkoinen. Reunakantti tulee mustalla. Seinävaatteen saaja on onneksi hyväksynyt nuo työn värit, eikä muu kiinnosta, joten saan mennä ihan itsekseni läpi tuon harmaan kiven.


Kukkasiin on vaihdettu mullat, kiitos ukkokullan! Kevään taimikuvastosta hankituista taimista olen vasta kaksi saanut hengiltä, joten voi olla, että muutama pysyy hengissä ulosistutukseen saakka. Piha on haravoitu ja melkein kaikki roskakasatkin jo kärrätty pois. Ukkokulta pisti jo perunaakin yhteen lavakauluskasvilavaan. Herttinen, miten tänä keväänä onkin saatu paljon aikaiseksi! Hyvää kevättä teillekin, älkääkä pahastuko, kun en ole vastannut kommentteihin. Huomasin ne vasta, kun en ole ehtinyt tänne käymään pariin viikkoon. Kommenttinne ovat silti hyvin kallisarvoisia! Lämmin kiitos niistä!

torstai 27. huhtikuuta 2017

Paljon tekeleitä - vähän valmista

Laitanpa pari sanaa ja kuvaa vielä viime aikojen ompeluksistakin.


Nämä siniset ja punaiset ovat jonain päivänä perhosblokkeja. 


Tämä raidallinen työ sai innoituksen Kemin Lumitilkuissa. Kaikkia kaitaleita ei ole vielä yhdistetty yhteen ja mietinnässä on lisää pystyraitaa.


Käsilaukkuja on tulossa kaikenkaikkiaan kolme. Punainen vasta valmis.


Surun ja ilon hetkiä

En ole vielä kertonutkaan, kun elämme nyt koiratonta aikaa. Meidän hullu vanha koira-akka vahti meitä ja reviiriään sitkeästi, mutta vaivoja tuli, eikä koiraparka niistä osannut valittaa. Jo viime kesänä kyselin siltä, että joko on viimeinen kesä ja niinhän siinä kävi, että viimeiseksi se jäi. Ilmeisesti kohtuun jäi viime kesän valeraskaudesta joku tulehdus, kun alkoi tiputtelemaan helmikuussa. Luulimme, että on jälleen juoksuaika. Yritimme sanoa sille, että älä nyt ihmeessä enää pennuista haaveile, vanha akka, mutta eihän Tessu voinut asialle mitään, eikä osannut meille selittää, että kyse onkin jostain ihan muusta. Ihan muuten reippaana pysyi koko talven ja lähti aina kävelylle vahtimaan, että tie on möröistä vapaa. Maaliskuun alun kirjoitukseni jälkeen, kun tulin maanantaina töistä, ukkokultani sanoi, että nyt ei ole Tessun asiat hyvin. Kinkkusiivu oli nenän alla, mutta ei kelvannut syötäväksi. Koiran särkylääkekin, jonka yleensä otti mielellään (pekoninhajuinen), oli kinkun vieressä koskemattomana. Tiistaina aamulla se halusi ulos ja kävi pienellä pissalenkillä puutarhassa, mutta palasi sitten ulkopatjalleen. Ukkokultani kävi laittamassa peiton sille päälle. Kun lähdin töihin, niin vähän nosti kuonoaan peittona olleen teddypalan alta. Aiemmin ei olisi suostunut olemaan edes peiteltynä, vaan karisti kaikki peitot pois päältään, vaikka olisi ollut kuin kylmä ilma. Nyt pysyi peiton alla, mutta ei suostunut tai jaksanut nousta ja mennä sisälle, vaikka yritin houkutella. Puolen päivän aikaan tuli ukkokullalta viesti meidän perheen Whatsapp-ryhmään, että Tessu r.i.p. Ukkokulta ei ollut enää kestänyt katsella koiraparan hiljaista kitumista 😢

Oli mielenkiintoista huomata, että vahtikoiramme vahti minua vielä pari viikkoa "toiselta puolelta". Näin sen vessan peilin kautta monena aamuna kävelevän ulko-ovea kohti, kun meikkasin töihin lähtöä valmistellen. Sillä oli tapana tarkastaa aamuisin touhuni, että missä kohtaa mennään ja tiettyyn aikaan se siirtyi ulko-ovelle odottamaan. Muutamana yönä havahduin siihen, että se haukahti muka ja halusi ulos. Yleensä olin aina samalla käynyt itse vessassa, kun kävin päästämässä koiran ulos. Mahtoiko se ollakin haukahtamisen syy: emäntä piti herättää pissalle 😏  Ensimmäisenä koirattomana viikonloppuna lähdimme kävelylenkille ja iloisena häntää kieputtavan ja haukkuvan Tessun hahmo oli niin selkeästi mukana, että ihan tulin hyvälle tuulelle kävelylenkistä huolimatta.

Nyt havainnot ovat pikkuhiljaa vähentyneet. Ehkä Tessu huomasi, että me pärjätään.




torstai 23. maaliskuuta 2017

Tilkkupäivät

Vuotuiset Finn Quilt ry:n tilkkupäivät vuosikokouksineen tuli nautittua tänä vuonna Kemissä. Ensin perjantaipäivä ajettiin Kemiin. Onneksi minun ei tarvinnut istua ratin takana, vaan henkinen isosiskoni otti kuskin vastuun ja minä toimin äänikirjana ja silloin tällöin kartanlukijana. Ystävämme takapenkillä toimi mukavasti seuraneitinä, joten matka sujui rattoisasti. Vaikka keli oli vähän kostea ja luntakin saimme matkalla, niin matka ei ollut kovin puuduttava, kun saatoimme poiketa aina tarvittaessa kahville, syömään ja vessaan. Tärkeitä mukavuustekijöitä keski-ikäisille naisille. Viiden aikaan olimme hotellilla ja sen jälkeen poikkesimme vielä Ruotsin puolelle ruokaostoksille.

Lauantaina noin 200 naista kokoontui avajaisiin kuuntelemaan Kemin kulttuurilautakunnan (jos muistan oikein...)  tervehdystä ja paikallisia taiteilijoita. Varsinkin nuorten neitojen enkelimäinen kanteleensoitto sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää jalkoihin saakka ja kyyneleet nousivat silmiini. Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -kappale on kaunis alkuperäisenäkin, mutta kanteleiden taitava käsittely teki siitä taianomaisen. Vuokko Isaksson on aloittanut upean työn tehdessään väitöskirjaa suomalaisesta tilkkumaailmasta. Saimme kuulla Finn Quiltin perustamishistoriaa ja hienoja tarinoita yhdistyksemme alkutaipaleelta. Hienoa, että historia tulee tallennettua myös tieteen sääntöjen mukaan. Toinen lauantain luennoitsija oli Siiri Magga-Miettunen, joka kertoi lapsuudestaan Lapissa. Hänellä on tarinankertojan verenperintö ja toisaalta koskettavat ja toisaalta hyvin humoristiset tarinat sukunsa ja kylänsä elämästä. Molempia rouvia olisi jaksanut kuunnella pidempäänkin. Pari harmin aihettakin lauantaihin silti mahtui. Kaipasin avajaisiin jotain ohjeistusta viikonlopun kulkuun, vaikka ohjelmalehtinen meille jaettiinkin. Avajaisissa oli kuitenkin suurin osa osallistujista paikalla, joten olisi ollut selkeämpää kertoa siinä myös työpajoista ja Lumilinnan kuljetusjärjestelyistä. Työpajoja emme löytäneet, kun luentojen välissä ei ollut kuin hetki aikaa ja näyttelyitäkin oli katsottavana. Ovi rappukäytävään oli niin hämärä, että en tajunnut, että se oli edes käytössä! Luulin, että se oli vain jonnekin huoltotiloihin menevä ovi. Kaikki tarjottu ruoka oli hyvää, mutta lauantain lounaan hinta oli aivan ryöstöä pelkästä keitosta, leipäpalasta ja margariinista. Olisi ollut edes leivänpäällistä tai alkusalaatti.

Iltajuhlassa jatkui paikallinen teema "meän kielen" tarinoilla ja Pohjan mieslaulajien esityksillä. Ruostumaton teräsrotta soi päässä vielä pitkään :) Kiva lisäys oli se, että jokaiseen pöytään tuli istumaan tilaisuuden järjestäjäkillan tai Finn Quiltin edustaja. Poronkäristys oli hyvää ja sitähän me odotimme saavamme, kun noinkin pohjoiseen päästiin.

Näyttelyissä oli paikallisten kiltojen jäsenten tekemiä töitä ja myös kansainvälisiä töitä. Eniten aikaa vei katsoa pieniä musiikkiaiheisia töitä, joissa jokaisessa piti olla hiukan punaista. Harmi, kun suorakaiteinen muoto ei näytä hyvin neliön muotoisia töitä. Anteeksi, minun pitäisi opetella joku kuvankäsittelyohjelma... Töitä oli esillä eri Euroopan maista ja yhteensä varmaan toista sataa. Teki mieli kuvata useampiakin, mutta aika ei riittänyt. Tässä kuitenkin muutamia otoksia.








Sunnuntaina oli Lumilinnaan tutustuminen ja luento perinnepeitoista. Emme olleet Lumilinnaa ennen nähneet ja se oli yksi syy, miksi Kemiin asti jaksoimme lähteä. En ole niin talvi-ihminen tai ulkoiluhenkinen, että viitsisin talvella lähteä toiste pohjoiseen, joten nyt tilkkutöiden houkuttamana tuli nähtyä myös Lumilinna. Ja kyllä se olikin taitavasti tehty! Ihmiset, jotka kesällä tekevät hiekkaveistoksia, olivat tehneet nyt lumiveistoksia. Upeita! Teemana on tänä vuonna tietenkin Suomi 100 vuotta.



Kappelin alttariveistos






Sviitti erilaiseen yöpymiseen

Omista ompeluista sen verran, että viimeksi kuvan kera esittelemäni ostoskassi oli vaarassa joutua leivinuuniin kokonaan, niin paloi niin käämit sen kanssa! Opettaja huomasi, että olin ommellut sangat väärin yhteen :( Ihmettelin, että huonosti istuu kylkeen, kun laittaa kassin olalle, mutta en tajunnut, missä vika oli. Onneksi opettaja suostui purkamaan tikkaukset ja ompeleet ja ompelin sillä aikaa muuta. Kotona sitten ompelin kanssin sangat uudelleen. Sitten vielä huomasin, että toinen oli kuitenkin mennyt kierteelle! Silloin meinasi lentää uuniin koko kassi! Tulikin oli sopivasti pesässä! Mutta sitten ukkokulta sanoi, että hae se paras ystäväsi, etkö juuri sanonut, että se tarvii töitä, ettei tunne oloaan yksinäiseksi. (Olin oikeasti juuri vähää ennen sanonut noin).  Ja minä hain hänelle ratkojan ja hän asensi päähänsä semmoisen lipantapaisen, jossa on oikein suurentavat linssit ja alkoi nyhtää tikkauksia irti! Mikä mies!!! Hän leipoo korvapuustit, siivoaa ja laittaa minulle ruokaa, ja nyt vielä purkaa minun surkeat töppäilyni 😘

Automatkalla, kun ei tarvitse itse ajaa, on hyvä ommella käsin, jos ei lue kirjaa ääneen kanssamatkustajilleen. Leikkasin isot kasat isoja hexagoneja sekalaisista kankaista jo varmaan kolme vuotta sitten. Olen pikkuhiljaa yhdistänyt niitä sekalaisesti keskenään automatkoilla. Niitä on niin paljon, että varmaan ainakin torkkupeitoksi asti riittää. Takapenkiltä otettiin minusta salaa kuva, kun hetken ompelin. Sunnuntaina paluumatkan ajan luin Mamen Sánchezin kirjaa "On ilo juoda teetä kanssasi", jonka aloitin perjantaina. Olisi pitänyt vähän pidemmälle lukea jo perjantaina, kun kymmenisen sivua jäi lukematta, kun päästiin kotitanhuville. Onneksi tärkeimmät ehdittiin kokea yhdessä ja sitten raportoin kanssakulkijoilleni kotoa viimeiset tapahtumat. Kaikenlaista kulttuuria tuli koettua Kemin matkalla :)


Kemissä oli vielä lunta, mutta kotona jo viime viikolla lumikellot olivat nupulla, ihanaa! Kevät!